Sunday 6 August 2017

Lauantai

"Olen saapunut talolle, johon majoitun. Olen kai Englannissa. Olen sairaanhoitaja ja muut talossa asuvat ovat myös sairaanhoitajia ja olemme töissä samassa sairaalassa. Talon omistajat asuvat myös meidän kanssamme. Seuraan yhta tyttöä talon alakertaan, jossa minullakin olisi tilaa nukkua. Jätän tavarani sinne ja kapuan takaisin yläkertaan. Alan jutella paikalle ilmestyneen mieshoitajan kanssa. 

Hän onkin torin laidalla seuraten jotain esiintymistä ja itsekin pyöritellen jotain palloja. Katoan. Aukiolla marssii joukko korkeilla puujaloilla, rummuilla lyödään tahtia ja viuhkat heiluvat. Yritän päästä takaisin miehen luo. Hyppään isoon armeijan autoon, joka on viemässä ihmisiä jonnekin. Tajuan, että auto ei ole menossa yhtään sinne minne haluan päästä, iskee paniikki, haluan pois! Ohitse vilistää kerrostaloja ja tori etääntyy, ihminen katoaa."

Herään sydän hakaten. Kello on jo yksitoista. Olen nukahtanut aamulla uudestaan. Olen halunnutkin nukahtaa uudestaan. Mutta herääminen on aina yhtä vaikeaa, varsinkin sen viimeisen kerran, kun tajuaa, että nyt on oikeasti aukaistava silmät ja otettava vastaan se mitä päivä tuo. Tai ei tuo.

Jään sänkyyn makaamaan. Luen. Kissakin nukkuu vielä. Kohta naapuri alkaa soittaa musiikkia ja minua alkaa rasittaa. Jotenkin en nyt jaksaisi sitä monotonista paikallista musiikkia. Ahdistaa. Reilun puolen tunnin päästä musiikki vaimenee ja ihmisten äänet loppuvat. Lähden ulos hakemaan vettä. Ulkona tuoksuu hyvälle, viileän lämmin tuuli puhaltaa.

Päätän päästää kissan ulos, kun kanojakaan ei näy tässä nyt.









Olemme ulkona noin puoli tuntia tuulta nuuhkien ja heinää järsien. (Kissa, en minä.)  Kissa juoksee lopulta itse sisään ja päätän, että tämä ulkoilu oli tässä. Kissa yrittää ensin olla eri mieltä, mutta tyytyy lopulta ratkaisuun ja menee ikkunalle tähystämään. 

Minä olen väsynyt. Tunteillani ei ole tilaa, ne kohtaavat vain muurin, jonka läpi ei pääse. Mutta selvittävä on. Eristän itseni, niin ei ainakaan ole vastuussa kuin itsestään (ja tuosta tärkeimmästä, kissalapsesta).


Joku koputtaa portilla, mutta en reagoi, vaikka mieleen tuleekin, että voisiko se olla minulle. En itseasiassa ole edes varma kuuluuko koputus omalta portilta. Pian alkaa kuulua huutelua: go go goi. (Koputus, onko ketään kotona.) Go go goi lähenee. Kurkistan ikkunasta ulos ja ohitse kävelee mies, joka huomaa minut ja tervehtii. Hänellä on zolin paita. Mies on tulossa asentamaan nettini loppuun! 

Kissa on jälleen hämmentynyt siitä mitä tapahtuu, mutta tämä mies ei poraa seinää, eikä pidä muutakaan meteliä. Kissa saa uuden lelun ohuesta valkoisesta kaapelista. Miehen asennettua boksin, allekirjoitan raportin ja mies lähtee. Maksan tämän kuun netin kännykän zol-palvelun kautta. Soitan heidän asiakaspalveluunsa ja kerron, että nyt boksi on asennettu, olen maksanut nettimaksun, voisitteko avata linjan. Odotan 5 minuuttia linjoilla ja sitten mies kertoo, että tunnin sisällä linjan pitäisi aueta. Kiitän ja alan kirjoittaa kuoria valmiiksi kahdelle kirjeelle. Pian huomaan vilkkuvan valon lopettavan vilkkumisen ja tadaa! Minulla on netti!

Kirjoitan yhden kirjeen valmiiksi, jonka jälkeen menen peiton alle lämmittelemään ja tietysti nauttimaan nopeasta internetistä. Aloitan toista kirjettä ja kirjoitan kunnes sähköt lähtevät. Argh, taas, toivon, että katko ei veny yhtä pitkäksi kuin viimeksi. Painun takaisin peiton alle ja alan lukea. Nukahdan. Havahdun, kun sähköt palaavat, mutta nukahdan uudestaan. Harvinaista. Herättyäni nousen ylös, lämmitän ruoan ja jatkan toisen kirjeen loppuun. Kissa makaa masentuneen oloisena sängyllä, hänkin odottaa, mutta turhaan, kuten minäkin. Annan periksi.

Avaan tietokoneen ja istun alas. Kirjoitan. Nyt alkavat sormet olla kohmeessa, vaikka yöt eivät enää olekaan niin kylmiä. 10 astetta ei silti tunnu sormissa lämpöiseltä. Mutta kevät on jo ihan nurkan takana. Keväällä on niin kaunista!

Olen takaisin! Asun uudessa kodissa, joka on aurinkoinen. Kissa voi hyvin ja tykkää istua ikkunalla. Ulkona pyörii kanoja tipuineen ja kukko. Kukko aloittaa herättämisen jo joskus puolenyön jalkeen, joskus lähempänä "kukonlaulua". Tuntuu niin kotoisalta, kun pihalta kuuluu kotkotusta ja piipitystä. Kukko ilmoittaa minulle läsnäolostaan pyykätessäni nurmikolla. Tiedän, olet pihan pomo.

Öisin ja sunnuntaisin kuuluu vastapäiseltä pellolta laulua ja taputusta. Apostolikirkot kokoontuvat. 

Eilen vettä hakiessani kukko ja kaksi kanaa tipuineen kulki aidan viertä ohitseni. Yhtäkkiä tiput menivätkin aidan raoista naapurin puolelle. Kana huomattua tämän hätääntyi ja alkoi kävellä aidan vieressä edestakaisin tuijottaen naapurin puolelle. Tiput olivat löytäneet sieltä toisen aikuisen kanan. Ämpärini täyttyy, nostan sen pois altaasta ja kannan kotiin. Kana jää kulkemaan aidan viertä kukon seuratessa sivusta. En tiedä miten tipuille lopulta kävi. 

2 comments:

  1. Kulkeeko kissa nyt kuitenkin ilman pantaa/valjaita ulkona?
    Onnittelut netistä, saadaan taas lukea sun päivityksiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei pidemmällä tähtäimellä ole tarkoitus, mutta tässä valjaita odotellessa aattelin sen päästää pihalle tiukassa valvonnassa, kun ei ketään ollut maisemissa. Aika arka tuo on vielä ulkona olemaan, mutta kunhan ne valjaat saapuu niin päästään paremmin totuttelemaan tuohon ulkona olemiseen.

      Joo, koitan kirjoitella nyt useammin, ainakin on paljon ideoita päässä! :)

      Delete