Monday 11 April 2016

Budirira=menestyä.

Olen palellut ja paahtunut uimalalla.
Olen piilotellut ja pelännyt.
Olen itkenyt, tanssinut ja nauranut.
Olen kirjoittanut, lukenut ja saanut vastauksen.
Olen kävellyt korkokengissä torilla ja ostanut täytekakun mieliteon vuoksi rakkaiden kanssa jaettavaksi.
Olen saanut rakkauden tunnustuksen ja opettanut muita rakastamaan.

Ei kai nämä päivät sitten ihan turhia ole olleet, vaikka siltä on tuntunut.

Thursday 7 April 2016

No cash ja muuta hauskaa.

Tänään tuulee niin, että päänahka pölyää. Ei se mitään, tykkään, vaikka ei pääsekään uimaan.

Täällä on käteispula. Koska maassa ei ole omaa rahaa, käytössä on useammankin muun maan valuuttaa, yleisimmin us dollari. Eilen puristin itseni lähiostarin automaattirivistölle vain kuullakseni vartijoilta ei-oota. Hetken pähkäiltyäni päätin lähteä postilokeron kautta takaisin kotiin. Vaan kehenpähän törmään ostarin katoksella. Eksäpä hyvinkin, joka vielä viittoili odottamaan. Käytin tilaisuuden hyväksi ja pyysin dollarin bussirahaa, että pääsis kaupungille automaatteja tsekkaamaan. Sain setelin valoa nopeammin ja saattelun bussille, vastapalveluksi kuuntelin valheita ja ulinaa. Ei herunut herralle takaisinmuuttolupaa.

Kun nyt piti kerran pää bussin kattoa hakaten matkustaa 20 min kaupunkiin, päätin kaikesta hengen ahdistuksesta huolimatta käydä hakemassa viimeisimmän oikeudenkäynnin päätöksen tulevaa erohakemusta tukemaan. Annoin vaaditun tapausnumeron ja istuin odottamaan. (Törmäsin yhteen lakimiestuttuunkin, pieni on tämä miljoonakaupunki.) 2 tuntia istuttuani kuulin numeroani kutsuttavan. Kuvittelin saavani siinä ajassa edes käsin kirjoitetun ja leimatun paperin, mutta mitä vielä! 2 tuntia oli mennyt sen kansion hakuun, josta sitten mun piti itse käsin kirjoittaa päätös ylös, joka sitten pitäisi itse kirjoittaa puhtaaksi ja tuoda leimattavaksi. Epäuskoissani piti rassata korvat pariinkin kertaan ja kysyä uudestaan, että ymmärsinkö nyt oikein. Herran jestas lahjoittakaa nyt joku Hararen siviilioikeudelle pari tietokonetta, printteri ja rekkakuorma paperia, mä voin vaikka ruveta päätösten puhtaaksikirjoittajaksi.

Väsymyskyyneleet polttivat silmiä, kun jatkoin kohti seuraavaa haastetta, eli rahanmetsästystä. Tiukkaa teki olla itkupotkuraivoilematta viattomille vartijoille, eihän se heidän vikansa ole, jos rahaa ei ole. Onneksi olen oppinut koulussa laskemaan sataan ja löytyihän se automaattikin, josta satanen löytyi.

Täyttä laukkaa bussille, muutaman postikortin ostin matkalta. Kotiostarille ja apteekin plus kaupan kautta kotiin. Seuraavat pari tuntia meni toipuessa. Ei se aina ole näin hankalaa, joskus saa menemään koko päivän kaupunkia tonkiessa eikä tee tiukkaakaan. Kyllä tämäkin vaihe tästä selätetään.

Hyviä uutisia! Veli lentää kylään ensi viikolla! Whatsapissa paukutellaan tuliaislistaa. Iih!

Aamulla näkymä kylppärin ikkunasta. Vihreän auton pyllyssä lukee Mitsubihsi. Hups. Jälkimmäinen kuva työpöydän äärestä, jossa värittelin ja kirjoittelin kortteja aamulla.

Tuesday 5 April 2016

Poissa nenästä, poissa mielestä?

Alustus 1. Oon hyvin pitkälle hajuaisti-ihminen ja kodissa ei saa haista pahalle. (No, kenenpä kodissa sais, mutta niin... ) Teinin huoneessa haisi homeiset vaatteet.

Alustus 2. Teini oli jäänyt koulussa kiinni koulukirjojen ym näpistelystä ja selittänyt, että jos jollain on varaa esim roskaruokaan, niin on varaa uuteen kirjaankin. Oli kuulemma löytynyt aika paljonkin näpistettyä tavaraa.

Alustus 3. Haaveilin pöydästä,  jonka ääressä voisin värittää ja kirjoittaa kirjeitä ja kortteja.

Asiaan! Yritin taas ihmetellä mitä tekisin tämän ahdistuksen kanssa, teinin touhut tuli uniin, ja koko suvun hommat alkoi itkettää. Koska teinin huone ahdisti ja oli nykyään aika lailla vailla käyttöä päätin siivota sen.  Loput vaatteet muovikasseihin, muutama kouluun liittyvä vihko myös, lakanat sänkyyn ja tadaa! Nyt huone ei haise ja sitä on helpompi lähestyä. Huonekalut on kaikki mun, joten ne jää. Yksi eksän äidin hautakivi pitäisi vielä saada jotenkin ulos täältä, samoin romu-tv ja vahvistin, jonka toiminnasta en tiedä, kuulunee eksän epämääräisiin touhuihin. Nuo haluaisin, teinin vaatekasseineen, ulos talosta niin, ettei ketään heistä tarvitsisi päästää sisään.

Huoh. Aamulla voipi sentään värittää nousevan auringon valossa. Kuvassa kotimäki auringon noustessa.

Monday 4 April 2016

Seilaa seilaa

Tänään on taas puristanut. Seilaillut syvemmillä vesillä, jos hetken pinnassakin. On ollut ikävä (ei eksää), on hämmentänyt, että miten oikeasti joku pystyy elämään kuten eksä. En vain kertakaikkiaan ymmärrä.

En mennyt uimaan tänään, en sen puoleen eilenkään. Sadekuuroja. Se on auttanut, joten siksikin tämä olo nyt purjehtii. Ihmisten ilmoilla on hyvä olla, jos sinne meno ei saa aivoja irtisanoutumaan järjen äänen tehtävistä.

Siispä väritetään ja piiloudutaan.

Ps. Keittiön hana vuotaa niin että pää halkeaa. Siitä sanominen vain on vaikeaa, kun en halua ketään saapastelemaan turvaani. Sitäpaitsi vastaus olisi kuitenkin mallia elä sen kanssa. Aaaaaaa. Noh. Eilen mainittu sähköongelma sentään korjattiin tänään.



Sunday 3 April 2016

Lauantai



Mun autolla on kuski ja se on liikenteessä. Kuski peruutti takapuskurin betoniin ensitöikseen. Ei tunnu (paljon) missään exän aiheuttamien tuhojen jälkeen.

Meidän sähkössä on vikaa. Voltit tippuu puoleen,  valot sammuu jne, jos joku meistä haluaisi laittaa ruokaa tai edes silittää. Vuokranantaja kieltäytyy korjaamasta vikaa niinkauan kun sähköä on. Okei. Vika on todennäköisesti syntynyt, kun rakentavat autotallia. Onneksi suunnitelmissa on muutenkin muuttaa pois. Kallista.

Saturday 2 April 2016

Puukko selässä on tutumpi.

Eilen uimalalle kävellessäni törmäsin autolliseen exän kavereita. Tarjosivat kyytiä lopulle parille sadalle metrille ja matka menikin rattoisasti yrittäessäni vääntää rautalangasta, että ei, eksä ei pääse takaisin, vaikka kuinka vakuuttaisitte, että on muuttunut. Mistä se nyt olisi muuttunut? Totesin, että eläköön nyt raskaana olevan tyttöystävänsä kanssa. Eräs nohevana, että mistä sä sen tiedät? Haloo, jos kaikille täällä tietää, miksen minä? Tietääkseni korvani ja silmäni toimivat edelleen ihan hyvin. Olen tiennyt sen jo paljon ennen muita. 

Autoni lähti tänään ajoon! Jännittää hitusen, vaikka tämä on luotettavin mahdollinen kuvio. Kuskista menee takuuseen rakas ystäväni, johon luotan. Luottamus ei ole täällä niin helppo asia, mutta tähän kuvioon liittyy jotain suurempaa. Sukupuolierosta johtuen ystävyytemme on välillä hiljaista ja huomaamatonta, mutta yhtä kaikki vaistoamme toistemme sanattomatkin ajatukset. Kiitollinen siitä. (Täällä on todella vaikea ihmisten uskoa, että mies ja nainen voivat olla ystäviäkin, kaikkeen ei liity sisäänulosliikettä. Olemme kyllä rikkoneet rajoja, mutta nykyinen tilanne on paras mahdollinen. Testattu on.)

Ilta päättyi eilen siis liikutuksen kyyneliin, kun sain vaimoltaan viestejä, että hei, mieheni tykkää sinusta ja haluaa auttaa ja sanoin että go ahead. Ja että vaistoan hänessä pehmeän kohdan. Mies oli siis kuitenkin, miksi ei, vaistonnut salassa valuttamani kyyneleet edellisenä sunnuntaina. Nyyh. Ei voi olla tämmöisiä ihmisiä,  en ole tottunut. Puukko selässä on tutumpi.

Friday 1 April 2016

Niih!



Kaupunki

Kävin kaupungilla ja nyt olen ihan armottoman väsynyt. Ahdistusaallot vyöryvät ylitse, enkä pääse edes kylmään suihkuun rauhoittamaan hermostoa,  kun vettä ei tule. Taaskaan.

Heräsin viideltä. Kovasti yritin nukkua lisää, mutta ei onnistunut. Kahdeksalta olin saanut tapeltua itseni kanssa niin,että sain vaihdettua vaatteet ja siirrettyä itseni ulkotilaan. Lähiostarille on matkaa alle kilometri ja tappelin jälleen itseni kanssa: tsekatako vain löytyykö sieltä uimapukua ja palata kotiin vai jatkaako kombilla kaupunkiin asti. Ei löytynyt  ja jatkoin, kun sain hyvän vinkin mistä moinen kostyymi voisi löytyä.

Kaupoilla hengasi myös ex, sielläpä missä aina. Hyppäsin ts ängin itseni kombiin, jossa taas tappelin itseni kanssa. Ja kiroilin miksi ex yhä istui tuolla,  kun pidätysmääräys on ollut voimassa jo kuukauden. Kirosin poliisia. Naureskelin sentään taas hivenen ahtaalle matkustukselle, liukuoven aukaisu aiheuttaisi plop -äänen ja ulospääsy olisi varmistettu.  Päädyin sitten myöhemmin ihan taakse ja ulospääsy ei ollutkaan enää niin helppo nakki. Varsinkin, kun kombi parkkasi huoltoaseman pihaan, josta huoltsikan työntekijä ei tykännyt ja halusi lukita meidät sisälle. Konnari karkasi, tietysti. Muutama valittu sana työntekijälle,  setvikööt mielipidesotkunsa kuskin kanssa,  ei meillä matkustajilla ole asiaan osuutta. Selvittelin kurkkuani Joina City-ostarille suunnatessani, ei sentään ollut tilaa aivoissa tapella itsensä kanssa,  kun sai väistellä ihmisiä ja autoja

Noh, uimapuku löytyi jee, myös vihdoin wc-istuin (posliinille on ikävä istua,  vaikka johan tässä on syyskuusta taas treenattu ) ja pumppu mun muovituolin täyttöä varten. Takaisin kombeille ja viivana kotiin, asennusta, pumppausta, kokkausta ja nyt sitä veden odotusta.