Thursday 31 March 2016

Tunnen

Se kuristava tunne, kun olet jumissa pienessä huoneessa ilman ruokaa ja rahaa, mies ajaa humalassa perheesi rahoittamaa autoa, tyttöystävä kyydissä ja puhelimeen vastaamatta. Se tunne, kun tyttöystävää luullaan hänen vaimokseen, tyttöystävä väittää sulle itku kurkussa,  että ei kun se on hänen miehensä. Se tunne, kun kuulet, että tyttöystävä on raskaana ja itse kärsit lapsettomuudesta. Jaksa pysy pystyssä näytä että olet vahvempi.

Se tunne, kun pimeässä nojaat turvalliseen syliin kaukaista ukkosta ja tähtitaivasta ihaillen. Se tunne, kun olet koko  yön turvassa. Se tunne, kun seuraava yönä kurkkuasi kuristetaan ja henkeäsi uhataan. Se tunne, kun naapuri tulee apuun, pääset pakenemaan pimeyden turvaan. Se tunne,  kun tuomari oikeudessa saarnaa,  että nyt asiat kuntoon, ette voi rampata täällä koko ajan. Hävetys, vaikka sanat kohdistuivatkin miehelle. 

Se tunne, kun mies ei usko, että tämä oli tässä. Se tunne, kun siivoat miehesi aiheuttamaa sotkua juosten ympäri kaupunkia ja maksaen valkonahkarahoja. Se tunne, kun väsähdät ja sänky liimautuu selkääsi. Se häpeä, kun et pääse ulos lukitusta makuuhuoneesta.

Se kierre, joka syntyy, kun pitäisi mutta ei pysty. 


Googlataan terapeutteja ja haaveillaan uimisesta. 

Wednesday 30 March 2016

Syksy on tulossa

Sunnuntaina heräsin aikaisin. Kirkkopäivä. Ropa oli koko edellisen päivän kiskonut mua mukaan. En luvannut. Mutta  ahdistuin silti. En halunnut. Päässä pörräsi sata mehiläistä  tekemättä hunajaa ja vartaloa ravistutti. Selvisin, sain synninpäästön, etten lähtenyt, etsin suomalaisen luterilaisen pääsiäispäivän messun ja luin tekstit. Ropa ja muksut tulivat kotiin. Sain kutsun naapuriin, nappasin raamatut (suomi+englanti) mukaani kera messun muistilistan. Ovella henkeni meinasi salpaantua ja paniikkikohtaus lähestyi. Paikalla oli vieras! Minä räsyisissä kotivaatteissa, kaikki muut parhaimmissaan. Hiki valui ja mehiläiset olivat hysteerisiä. Sopivan hetken tultua pakenin.

Maanantaina Ropa oli lähdössä kirkolle ja tuli sanomaan heipat. Yhtäkkiä heitti lets go ja sydämeni meinasi hypätä rinnasta ulos. Sekunnin murto-osassa olin patjan sisällä kovasti kieltäytymässä. Lets go oli vitsi, mutta kroppani ei sitä sellaiseksi tunnistanut. Huh, mutta selvisin!


Mainittakoon, että olen hyvä esimerkki erityisherkästä (uhh mikä sana) ihmisestä.  Onpa diagnooseissa vilahtanut epävakaa persoonallisuuskin. En tiedä mitä sille kävi vai onko se vielä Suomessa olemassa. Samapa tuo, koitan elää itseni kanssa niistä huolimatta.

Syksy tuloillaan ja mä etsin uimapukua.

Tuesday 29 March 2016

Myttyinen turvasatamani

Turvasatamastani on hyvä jatkaa. En vain tiedä mistä aloittaa. Vuodesta, jonka kipu on jättänyt jälkensä vartalooni? Kansiosta, joka täyttyy oikeudenkäyntipapereista? Totuttelusta 12 tunnin työpäiviin? Nälästä? Ahdistuksesta, joka ei anna armoa? Vapaudesta, joka välillä karkaa käsistä? Etsimisestä? Pakenemisista? Rakkaudesta maahan? 

Näistä kaikista on elämäni tehty. Osa onneksi jo takanapäin, osa lisääntyy ja osa muuttaa muotoaan. Perhe kasvoi ensin yhdellä teinillä, väheni sitten yhdellä miehellä ja pian toivottavasti tuloksena oma tupa oma lupa ja vain oma itseni.

Vaikka kaikki oli yhtä kaaosta ja sekasortoa jo yli vuoden, lähempänä kahta, niin tilanne karkasi ihan täysin lapasesta miehen siskon kuoltua lokakuussa. Sitä edelsi sairaalareissut,  rahanmeno ja raivo miehen käytöstä kohtaan. Hautajaiset menivät hyvin ja orvoksi jäänyt siskontyttö pakkasi hautaisten jälkeen laukkunsa ja muutti meille. Alku oli hankala, sitten tasottui, sitten tytöltä meinasi karata mopo  ja nyttemmin mopo on kaiketi jonkinlaisessa hallinnassa. 

Nyt makaan punaisen peittoni syleilyssä, toivon,  että ahdistus armahtaisi ja saisin otettua korvatulpat korvistani ja lähdettyä kaupungille. Yhtä avioeroa pitäisi alkaa järjestää,  postikortteja ostaa ja aurinkoenergistä työtä hakea. Mutta joku on liimannut sängyn selkääni, enkä pääse irti. Auh.

Kyllä tämä tästä. Elämä kuulemma alkaa nelikymppisenä, ainakin uusi sellainen, jos ei muuta. Toisaalta on tässä vielä 4 kuukautta aikaa . Melkein.

Ps. Uusi alku tarkoittaa myös realistisempaa päiväkurjaa ei kun -kirjaa tästä elämästä eteläisellä pallonpuoliskolla. Siis rakkauden lisäksi myös onnettoman sadekauden aiheuttamasta nälästä ja silmiä polttavista kyynelistä. 

Kananvarvasillallinen

Uusi elämä, uusi alku

Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä myös blogin, kun elämäkin otti uuden suunnan. Vanha blogi löytyy osoitteesta http://zuvarabudafinzim.wordpress.com.

Elämä jatkuu ja rakkaus Zimbabwea kohtaan kasvaa, vaikka tuleva exäni kasvattaa mahaa pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Olen helpottunut vapaudesta, tilanne oli pitkään äärimmäisen ahdistava ja oikeussalit tulivat tutuiksi ja punainen peittoni muodostui turvasatamaksi. Kuudes vuosi maassa on alkanut uusin kääntein. Jatketaan siis rakastamista.