Monday 11 December 2017

Naisena Zimbabwessa.

(Kuvat eivät liity postaukseen.)

Zimbabwekin on kovaa vauhtia länsimaalaistumassa, mutta monessa asiassa on vielä parantamisen varaa. Kuten esimerkiksi naisen asemassa. Sitä kyllä yritetään parantaa esim. lainsäädännön kautta, mutta asenteet muuttuvat hitaasti.

Avioliittoja on monenlaisia. On perinteisiä ja länsimaalaisia.

Basically there are two recognised registered marriages, the first one being the Chapter 5:11 marriage, which some people still refer to as Chapter 37. This type of marriage means that if a man enters into it or a woman, they are supposed to have one spouse. They are not supposed to get married to anyone else unless they divorce - so it’s one man one wife.

The second type of registered marriage is the Customary Marriages Act: Chapter 5:07 which used to be called Chapter 2:38, which some people still use. Under this type of marriage, a man can marry as many wives as he wants. So each wife will have their own marriage certificate, so in other words this marriage allows polygamy.

There is also a third type of customary marriage and it’s not registered and actually in terms of the law it’s called an Unregistered Customary Law Union - and this union comes into being when a man pays lobola for a woman and he can pay lobola for as many women as he wants. So we have this type of marital regime where we have customary law marriage existing side by side with general law marriage.
Omani on Chapter 5:11 eli vain yksi vaimo yksi mies. 













Elämä menee kuitenkin vielä aika lailla niin, että miehellä kyllä sallitaan useampiin tyttöystävä, mutta naisen paikka on kotona lapsien kanssa. On ns. smnall houses tyttöystäville, Ymmärtääkseni miehen pitäisi tällöin kuitenkin pystyä elättämään sekä ensimmäisen perheensä, että tämän small house-kuvion. Ja ymmärtääkseni tällöin naiset pitäisi esitellä toisilleen ja asian pitäisi olla julkista. MUTTA. Hyvin monesti se on vain salaista touhua nurkan takana. Niinkuin oman aviomieheni tapauksessa. Hän edelleen kieltää olevansa tämän naisen kanssa tekemisissä, mutta viestit kertovat ihan muuta ja yöt nukutaan pääsääntöisesti muualla.

Väkivaltaa ilmenee tämän takiakin varmasti paljon ja molempiin suuntiin. En yhtään ihmettele, että naisilla menee hermo, mutta vastaus ei silti pitäisi olla väkivalta. Vaikka on se pyörinyt omassa päässänikin. Olen kokenut sitä itseänikin kohtaan. 

Jos avioliitto on rekisteröity chapter 5:11, niin tyttöystävän voi haastaa oikeuteen, jos heidät saa kiinni seksin harrastamisesta. Mutta kuten omassa tapauksessani, en voi todistaa, että seksiä on oikeasti tapahtunut, vaikka viestitkin niin vihjailevat. Vaikeaa siis. 

Apua on saatavilla mm.MusasaMusasan facebook. Olen ollut siellä itsekin muutaman kerran ja olen ollut todella tyytyväinen apuun, jota sieltä olen saanut. He antavat ilmaiseksi lakiapua parisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille ja muutenkin tukea. 

Monesti  varsinkin köyhät naiset tuntuvat ajattelevan, että väkivalta vain kuuluu kuvioon. Että se on se keino näyttää välittämistä. Pitäisi löytää lisää keinoja kertoa, että vain heillä itsellään on oikeus päättää heidän omasta vartalostaan ja mitä sille tapahtuu ja miten sitä kohdellaan. 

Tilanne ei siis ole ole vielä kovin tasa-arvoinen täällä, vaikka sitä kohti kyllä liikutaan. Avioliiton muotoja on monia, rekisteröintejä ei tehdä, naiset ottavat vastaan miehensä väkivallan, miehet pitävät tyttöystäviä, mutta hakkaavat vaimonsa jos löytävät hänellä olevan poikaystävän. Kuten omalla kohdallani, kaikki on pidettävä salassa. Sillä en aio vain elää kotona, kun mies on pois yli puolet kuukaudesta. En aio katsoa sitä ikuisuuksia, ensi vuonna on muutoksien vuosi, kun paperihommat ovat edenneet.

Tsemppiä kaikille naisille! Vartalonne on vain ja ainoastaan teidän hallinnassanne!

Saturday 2 September 2017

Syyskuu. Vai kevätkuu?

Kuukausikin sitten vaihtui. Aika menee niin nopeaan, ettei siitä meinaa saada kiinni ollenkaan. Nyt on kuitenkin menossa ihanin aika vuodesta, joten koitetaan nauttia siitä. Aurinko paahtaa, tuuli on kuuma ja tuoksuu kuivalta heinältä. Ikkunasta tulvii sisään auringonpaahtaman havupuun tuoksu. Jakarandatkin aloittelevat kukintaansa, ensimmäiset kukat on jo bongattu. Moni muukin puu kukkii, kuten alla olevassa kuvassa oleva keltainen puu. 



Kissan kanssa on kiva olla ulkona auringon paahteessa, seuraakin usein löytyy. Kissa opettelee valjaisiin, vähän vielä niistä tapellaan, mutta en usko, että menee kauaa, kun ne jo yhdistetään siihen, että pääsee pihalle. Herra tietysti luikahtaa pihalle aina kun oven avaa, mutta ei mene kauas, joten olen sitten lakaissut eteisen ja antanut toisen kieriä hiekassa. Josta seurauksena tietysti se, että valkoiset osat ovat alkaneet muuttua tiilenvärisiksi. 



Olen alkanut kirjoittamaan ylös niitä vähäisiäkin tekemisiäni, kirjaanpa huvin vuoksi myös sään, kävelyt, kirjeet, kirjat, elokuvat ja ehkä parhaimpana työkaluna tällä hetkellä ahdistukset, nukkumiset ja ahdistuskohtaukset laukaisijat. Toistaiseksi tuntuu kivalta hommalta ja otanpa tämän tästä lähin lääkäriinkin mukaan, kun eihän niitä vanhoja juttuja enää siinä hetkessä muista, kun siellä istuu. 




Mulla on tuossa työn alla yksi vähän isompi juttu, joka vaatii jonkun verran myös taustatyötä, vaikka paljon on myös omien ja ystävien kokemuksiin liittyvää. Se vaatii kuitenkin vähän järjestyneempää ajattelua kuin mitä nyt lauantai-iltana irtoaa, joten etsin vain linkkejä ja tallensin ne. Pian on siis tulossa asiaa siitä, mitä on olla naisena Zimbabwessa. 

Viime sunnuntaina käväisin hautajaisissakin. Tosin myöhästyimme ja päädyimme sitten vain rääppiäisiin. Ja minut pistettiin samantein töihin. Heh. Mikäs siinä, onhan näitä hautajaisia jo koluttu, joten tuttua hommaa, eivät vain tainneet tietää, että tätä on tehty ennenkin. No, vapauttivat minut siitä kyllä pian ja pääsin itsekin syömään. Syömisen jälkeen menimme sisälle kertomaan osanottomme. Istuimme siellä parisenkymmentä minuuttia lähiomaisten kanssa lattialla, kunnes siirryimme takaisin ulos. Väki alkoi pikkuhiljaa vähetä, hautajaisethan olivat jo ohitse. Me odottelimme seurueemme miesväkeä jostain ja taisimme olla viimeiset paikalta lähtevät. Kävimme vielä sisällä kertomassa, että olemme menossa. Minä jäin viimeiseksi ja tällöin kuolleen äiti suhautti perääni ja kiitti vielä erikseen siitä, että olin tullut. En tiennyt oikein mitä ajatella, koska en koe olevani yhtään erilainen kuin muutkaan (noh, se ihonväri, mutta se tässä olikin se pointti). Vierailuni oli ihan yhtä tärkeä kuin muidenkin seurassani olleiden. No, näitä tilanteita aina välillä tulee ja ehkä on parempi vain antaa sen olla, ymmärrän miksi hän halusi näin toimia. Alhaalla kaksi kuvaa hautajaisista, tarjoilin sadzaa. Talo oli kauniilla mäkisellä alueella. Sähköä siellä ei ollut ja tiet olivat valtavan huonokuntoisia, mutta kaunista siellä tosiaan oli. 



Ahdistuksen suhteen on menty ylä- ja alamäkeä. Välillä en meinaa edes ulos uskaltaa mennä, jos siellä on ihmisiä ja välillä olen sitten ihan niinkuin "normaali" ihminen, en edes ajattele onko pihalla ketään, haen vettä, kun se tulee mieleen, otan kissan ulos, vaikka siellä olisi koko naapuriperhe. Yhdessä asiassa olen nyt parantanut: hoidan tiskit nykyään ulkona. Kiitän tästä myös aurinkoa, saa taas uuden tilaisuuden mennä sen paahtavien säteiden alle. Ja on se tiskaaminen paljon helpompaa, kun voi täyttää molemmat vadit täyteen vettä, ei tarvitse pelätä roiskuuko ja huuhtelu on paljon nopeampaa. Pyykkäämisen olen aina hoitanut pihalla. Nyt sekin on nautinto, keväällä ja alkukesästä pyykit kuivuvat kuivassa kuumassa tuulessa ja auringonpaahteessa muutamassa tunnissa. 





Kissa nukkuu vieressä käpälä silmien päällä, taidan itsekin siirtyä huovan alle lukemaan. Kohta saa luopua talvipeitosta. 

Sunday 13 August 2017

Kevättuulta ja aurinkoa.

Sunnuntai. Pitkä viikonloppu, sillä maanantai ja tiistai on vapaata myös. On Heroes Day ja Defence Force Day. Lapsilla loppui toinen lukukausi torstaina ja heillä on edessä kuukauden loma ennen kolmatta ja vuoden viimeistä lukukautta. 

Sää alkaa olla keväisen aurinkoinen ja lämpimänä puhaltava tuuli kertoo myös vuodenajan vaihtumisesta. Tuuli tuntuu iholla hyvältä ja tuoksuu ihanalle. Tekee mieli vain kävellä ja kävellä, nuuskia tuulta ja antaa auringon imeytyä ihoon.

Asumme sen verran syrjässä, että täällä näkee myös apinoita. Tämä yksilö löytyi Environment African edestä, jossa olen niitä ennenkin bongannut. Sama kolmen kopla pyörii myös meillä, apina pitää muuten aika kovaa ääntä pomppiessaan peltikatolla. Mutta tykkään, että täällä on eläimiä! 


Pyykin pesu on nykyään helppoa. Vettä saa hanasta ihan koska vain, aina on tilaa pyykkinarulla ja pyykit kuivuvat nopeaan. Keväällä kaikki tuntuu niin helpolta. 


Öisin ja viikonloppuisin kuuluu meille asti laulua ja taputusta näistä apostolikirkoista, jotka kokoontuvat lähes meitä vastapäätä. Tuolla alueella oli ainakin 4 kirkkoa kokoontunut tänään. Laulu tuntuu yleensä kotoisalta, kuuluu äänimaailmaan, jonka yhdistän tähän maahan.



Aurinko porotti ja tuuli hiveli ihoa. Sandaaleista kuului tasainen läpsytys, johon sekoittui apostolien laulu. Kävely rauhoitti ja toivoin, ettei tie ikinä päättyisi. 


Moi! 

Kuivat lehdet ja heinät tuoksuivat. 

Talvella ja kuivalla kaudella osa puista tiputtaa lehtensä. On kuin syksy Suomessa, mutta tulossa onkin kesä. Hymyilen, näyttää niin kauniilta. 



Sunday 6 August 2017

Lauantai

"Olen saapunut talolle, johon majoitun. Olen kai Englannissa. Olen sairaanhoitaja ja muut talossa asuvat ovat myös sairaanhoitajia ja olemme töissä samassa sairaalassa. Talon omistajat asuvat myös meidän kanssamme. Seuraan yhta tyttöä talon alakertaan, jossa minullakin olisi tilaa nukkua. Jätän tavarani sinne ja kapuan takaisin yläkertaan. Alan jutella paikalle ilmestyneen mieshoitajan kanssa. 

Hän onkin torin laidalla seuraten jotain esiintymistä ja itsekin pyöritellen jotain palloja. Katoan. Aukiolla marssii joukko korkeilla puujaloilla, rummuilla lyödään tahtia ja viuhkat heiluvat. Yritän päästä takaisin miehen luo. Hyppään isoon armeijan autoon, joka on viemässä ihmisiä jonnekin. Tajuan, että auto ei ole menossa yhtään sinne minne haluan päästä, iskee paniikki, haluan pois! Ohitse vilistää kerrostaloja ja tori etääntyy, ihminen katoaa."

Herään sydän hakaten. Kello on jo yksitoista. Olen nukahtanut aamulla uudestaan. Olen halunnutkin nukahtaa uudestaan. Mutta herääminen on aina yhtä vaikeaa, varsinkin sen viimeisen kerran, kun tajuaa, että nyt on oikeasti aukaistava silmät ja otettava vastaan se mitä päivä tuo. Tai ei tuo.

Jään sänkyyn makaamaan. Luen. Kissakin nukkuu vielä. Kohta naapuri alkaa soittaa musiikkia ja minua alkaa rasittaa. Jotenkin en nyt jaksaisi sitä monotonista paikallista musiikkia. Ahdistaa. Reilun puolen tunnin päästä musiikki vaimenee ja ihmisten äänet loppuvat. Lähden ulos hakemaan vettä. Ulkona tuoksuu hyvälle, viileän lämmin tuuli puhaltaa.

Päätän päästää kissan ulos, kun kanojakaan ei näy tässä nyt.









Olemme ulkona noin puoli tuntia tuulta nuuhkien ja heinää järsien. (Kissa, en minä.)  Kissa juoksee lopulta itse sisään ja päätän, että tämä ulkoilu oli tässä. Kissa yrittää ensin olla eri mieltä, mutta tyytyy lopulta ratkaisuun ja menee ikkunalle tähystämään. 

Minä olen väsynyt. Tunteillani ei ole tilaa, ne kohtaavat vain muurin, jonka läpi ei pääse. Mutta selvittävä on. Eristän itseni, niin ei ainakaan ole vastuussa kuin itsestään (ja tuosta tärkeimmästä, kissalapsesta).


Joku koputtaa portilla, mutta en reagoi, vaikka mieleen tuleekin, että voisiko se olla minulle. En itseasiassa ole edes varma kuuluuko koputus omalta portilta. Pian alkaa kuulua huutelua: go go goi. (Koputus, onko ketään kotona.) Go go goi lähenee. Kurkistan ikkunasta ulos ja ohitse kävelee mies, joka huomaa minut ja tervehtii. Hänellä on zolin paita. Mies on tulossa asentamaan nettini loppuun! 

Kissa on jälleen hämmentynyt siitä mitä tapahtuu, mutta tämä mies ei poraa seinää, eikä pidä muutakaan meteliä. Kissa saa uuden lelun ohuesta valkoisesta kaapelista. Miehen asennettua boksin, allekirjoitan raportin ja mies lähtee. Maksan tämän kuun netin kännykän zol-palvelun kautta. Soitan heidän asiakaspalveluunsa ja kerron, että nyt boksi on asennettu, olen maksanut nettimaksun, voisitteko avata linjan. Odotan 5 minuuttia linjoilla ja sitten mies kertoo, että tunnin sisällä linjan pitäisi aueta. Kiitän ja alan kirjoittaa kuoria valmiiksi kahdelle kirjeelle. Pian huomaan vilkkuvan valon lopettavan vilkkumisen ja tadaa! Minulla on netti!

Kirjoitan yhden kirjeen valmiiksi, jonka jälkeen menen peiton alle lämmittelemään ja tietysti nauttimaan nopeasta internetistä. Aloitan toista kirjettä ja kirjoitan kunnes sähköt lähtevät. Argh, taas, toivon, että katko ei veny yhtä pitkäksi kuin viimeksi. Painun takaisin peiton alle ja alan lukea. Nukahdan. Havahdun, kun sähköt palaavat, mutta nukahdan uudestaan. Harvinaista. Herättyäni nousen ylös, lämmitän ruoan ja jatkan toisen kirjeen loppuun. Kissa makaa masentuneen oloisena sängyllä, hänkin odottaa, mutta turhaan, kuten minäkin. Annan periksi.

Avaan tietokoneen ja istun alas. Kirjoitan. Nyt alkavat sormet olla kohmeessa, vaikka yöt eivät enää olekaan niin kylmiä. 10 astetta ei silti tunnu sormissa lämpöiseltä. Mutta kevät on jo ihan nurkan takana. Keväällä on niin kaunista!

Olen takaisin! Asun uudessa kodissa, joka on aurinkoinen. Kissa voi hyvin ja tykkää istua ikkunalla. Ulkona pyörii kanoja tipuineen ja kukko. Kukko aloittaa herättämisen jo joskus puolenyön jalkeen, joskus lähempänä "kukonlaulua". Tuntuu niin kotoisalta, kun pihalta kuuluu kotkotusta ja piipitystä. Kukko ilmoittaa minulle läsnäolostaan pyykätessäni nurmikolla. Tiedän, olet pihan pomo.

Öisin ja sunnuntaisin kuuluu vastapäiseltä pellolta laulua ja taputusta. Apostolikirkot kokoontuvat. 

Eilen vettä hakiessani kukko ja kaksi kanaa tipuineen kulki aidan viertä ohitseni. Yhtäkkiä tiput menivätkin aidan raoista naapurin puolelle. Kana huomattua tämän hätääntyi ja alkoi kävellä aidan vieressä edestakaisin tuijottaen naapurin puolelle. Tiput olivat löytäneet sieltä toisen aikuisen kanan. Ämpärini täyttyy, nostan sen pois altaasta ja kannan kotiin. Kana jää kulkemaan aidan viertä kukon seuratessa sivusta. En tiedä miten tipuille lopulta kävi. 

Wednesday 12 July 2017

Hengissa ollaan! Paluu toivottavasti pian

Mitapa tanne? No kissa kasteli kirjelaatikon. Kirjelaatikko on oven edessa tukena, kun se ei tosiaan mene kiinni. Mies kaatoi madoran (toukkien) huuhteluveden vieressa olevaan ampariin (juu, ahdasta on). Varoitan kissaa menemasta ampariin, kun riekkui siina laatikon paalla. Homma ok. 10 minuutin paasta kuuluu hulahdus ja kolahdus, kissa nuolee markia tassujaan. Vedet on lattialla ja laatikon pohja marka. Oh well. Luuttuan.

Nyt arvon sita koska nousen ylos, petaan sangyn, tiskaan, taytan vesipullot ja yritan paattaa lahdenko apteekkiin ja postiin tanaan vai huomenna. Tanaan ehtis viela kirjoittaa 1-2 kirjetta ja sais ne huomenna sitten postiin myos. Hmm.

Hella tai siis sen virtajohto hajos vkl. Eilen mies sai tehtya hyvin epamaaraisen saadon sen kanssa, etta saatiin tehtya ruokaa. Herkat sahkomekaanikot alkoot nahko. Uusi hella pitaisi menna ostamaan. Se on synttarilahja.

Kissa on jahdannut tanaan karpasta ja haisuludetta. Kiivennyt ikkunaa pitkin ja tippunut niskaan.

Mies lahti aamulla pikaisesti asiakkaan soitettua kyytia, sanoi tulevansa sen jalkeen pesulle. Ikina ei tule, eika tullut nytkaan. Tiesin. Jatkoin unia.

Aamulla oli noin minuutin sahkokatko.

Aurinko paistaa tanaan pilvettomalta taivaalta. Sikali olisi siis hyva menna ulos tanaan. Mutta hyvin suurella todennakoisyydella se paistaa huomennakin. Ei helpota paatosta.

Olikohan taalla muuta? Ei kai. Kissa nukkuu. Kanat kotkottaa pihalla. Oma kukko on hiljaa, naapurin ei. Normisettia.

Friday 10 March 2017

Maaliskuu

On muutettu ja monta viikkoa mennytkin. Mulla ei ole nettia, joten ei ole tullut kirjoitettua. Nyt pikaisesti vain terkut kannykan kautta.

Ahdistus on helpottanut muuton ja luultavasti myos uuden laakkeen myota. Ei se pois ole, mutta helpompaa nyt on.

Toissa olen myos ollut, mutta se hiljeni kahden viikon jalkeen, joten uutta taas etsimassa. Huoh.

Meille muutti kissa! Kissa Perri. Katsotaan jos saisin kuvan laitettua.

Thursday 26 January 2017

Muutto lauantaina

Löysimme eilen pienen kivan "rivari"kaksion ja muutamme lauantaina. Tontti on kauniisti pidetty, mökeille johtaa kiva kivetty polku ja ympäristö on muutenkin virkistävän vihreää. Ainoa miinus on vesi, sinne tulee kaupungin vesi ja vain suihkuun/vessaan, joten juomavesi pitää hakea muualta. Enkä vielä tiedä miten onnistuu pyykinpesu ja tiskaus, mutta näähän selviää sitten. Kai siellä joku hana ulkonakin on. Mökissä on siis kaksi huonetta ja kylppäri suihkulla, keittiötä emme erikseen tarvitse, kun meillä on vain pieni pöydällä pidettävä hella.

Tänään Malcom täyttää 7 vuotta. Äitinsä tuo töistä tullessaan kakun ja mä kävin ostamassa vähän juotavaa. Oli hassua kävellä kauppaan, kun en juossut ahdistuksissani vaan kävelin rauhassa ajatuksissani. Ei ahdistanut kuin pienissä hetkissä. Nytkin olo on suht hyvä, vain vähän meinaa pukea tuskanhikeä. Tieto muutosta auttaa? Näin untakin siitä, että olin jo uudessa paikassa, mutta siellä oli kyllä lähinnä viidakkotunnelma ja hämähäkinseittejä. Heh.

Kylppärin oven edessä on nyt betonieste, että vaikka saataisiinkin ukkosrankkasade, niin vesi ei enää ainakaan mun huoneeseen tule. Kylppärinhän se viemärivesi voi vielä täyttää, mutta toivotaan nyt, ettei enää ehtisi tulla rankkasadetta mun aikana. Kämppiskin on muuttamassa pois, on vähän hankala asua kämpässä, jossa likavesi tekee kylppärin aika ajoin käyttökelvottomaksi.

Olen lukenut Elisan ilmaiskirjana Kurjia. Ajattelin, että pitkästyn, mutta ilmeisesti en, kun nukahdan hyvin. Mulla se toimii niin, että mitä mielenkiintoisempi kirja sitä paremmin nukahdan, kun ajatukset pysyy siinä kirjassa, eikä lähde karkailemaan.

Tein internetistä muuttoilmoituksen, saa nähdä kuinka nopeasti se tulee. Ja unohdin, että vuokranantajalle siitä ois hyvä mainita, kun se tarkoittaa kaivamista. On aika matka tällä kertaa.

Saatiin keittiönpöytä ja tuolit 15 dollarilla, oli ihan pakko ostaa säästörahoista, kun tuli noin edullisesti vastaan.

Synttäripoika ja äitinsä.