Sataa

Toista päivää satelee ja on vain 18 astetta lämmintä. En muista koska olen viimeksi nähnyt aurinkoa kunnolla ja mulla on sitä ikävä. Viime vuonna satoi liian vähän, nyt joet tulvii (ja viemärit...huoh...). Kaikesta huolimatta mieluumin silti sadetta kuin ei sadetta. Kunhan ei vain sato mätäne pelloille, niin kaikki on hyvin.

Mulla on kylmä, mua puistattaa. Istun pöydän ääressä huovan sisällä. Päässä pyörii ajatuksia, jotka olis hyvä päästää ulos, mutta en uskalla. Samasta syystä en juuri uskalla avata suutani sosiaalisessa mediassa, en missään missä joku voisi sanoa, että olen väärässä. Tai voisi kohdistaa sanansa minulle, hui kamala, saisin moisesta huomiosta vain tuskanhien ja sydämentykytyksiä. Ei, en voi avata suutani. Yritän pyrkiä täydellisyyteen, vaikka eihän kukaan ole täydellinen. Yritän silti. Yritän olla mahdollisimman ystävällinen, avulias, yritän pyrkiä olemaan saamatta muita kuin positiivisia ajatuksia muissa ihmisissä. Ristiriitaista, sillä tiedän, että kaikkia ei voi miellyttää. Olen silti liian kiltti, ylitseni voi kävellä niin varvastossuilla kuin maihareissakin. 

Äh, annetaan niiden tulla, joo haluan niin kovasti muuttaa, että tuntuu, että hajoan ja joo, kyllä tässä iässä jo tiedän mitä kestän ja mitä voin tehdä. En ole valinnut sairauttani, enkä sitä, että se tarkoittaa sitä, että olen pitkälti muiden avun varassa, josta olen äärimmäisen kiitollinen, vaikka joskus saan kuulla muutakin. Vihaan tätä sairautta, vihaan, että se syö sisältä, vihaan, että kaikki pelottaa, vihaan, että väsyn siihen, että ei ole mitään tekemistä, mutta ettei oikein mitään uskalla tehdäkään. Vihaan niin paljon. Haluaisin kaikille laiskuudesta syyttäville tai muuten vain syyllistäville tämän saman kivun, jota tunnen 24/7. Haluaisin katsoa montako päivää he kestäisivät. En yritä nyt juosta kipua karkuun, mutta ei se katoakaan. En kyllä ole odottanut ihmeparantumista, että eipä ole tullut petytty äkään. Äh.

Jumittaa ne kuitenkin, eivät halua tulla ulos. Laitan kuvia. Ennen sadekautta.

Haluan takaisin Greendaleen, en ollut näin ahdistunut ikinä Greendalessa. Enkä näin peloissani. Ulkoista uhkaa ei ole, vain sisäinen.