Kevättuuli ja pöly sekä sen seuraukset.

Rakastan kevättä. Se tuo tuulen. Tuuli vain tuo pölyn ja pöly nuhan ja nyt vuotaa nenä ja silmät. Kyllä tämä tästä.

Muuten on menty taas samaa vanhaa vuoristorataa, mihinkä se tästä muuttuisi. Kun vaan jaksaisi. Huoh. Onneksi on ystäviä, toisille voi kertoa tätä ja toisien kanssa jutella tuosta, kyllä se aina vähän auttaa.

Synttärijuhlistani lähti liikkeelle omasta aloitteestani toisen osapuolen jatkama ketjureaktio, joka tuli tarpeeseen ja kaivoi esiin pumpulista. Mutta nyt haluan lisää. Onneksi tämä on jo vanha tuttu tunne vanhan tutun ihmisen kanssa, tiedän, että lisää tulee. Joskus. Joskus vain hiljaisen hetken, katseen, hengityksen, hipaisun. Joskus vähän enemmän kuten nyt. Mutta elän sillä. Se riittää niin täydellisesti nyt.

Sain eilen kirjan: Curtis Sittenfeldin The Man of My Dreams. En ole vielä edes aloittanut lukemaan. Olen jumittunut instagramiin katsomaan kuvia Finnjamboree Roihusta. (tagilla #roihu16). Se pidetään Evolla, saman järven rannalla, jonka vastakkaisella puolella elin lapsuuteni. Saman järven rannalla, jossa opin kalastamaan, jossa soutelimme. Nyt siellä on 17 000 partiolaista ympäri maailmaa. On toisaalta ihana katsella niitä kuvia, toisaalta pelottaa, että mitä noin suuri määrä alueella saa aikaan, vaikka eihän tuo ensimmäinen kerta ole ja vaikka ovatkin partiolaisia. Ja sitten siellä on oma veli. Leirille olisi toisaalta vähän kaipuu, mutta se ihmismäärä? Kestäisinkö tällä ahdistuksella sen? Haluaisin kestää! Tuntuu, että jään niin paljosta paitsi tämän typerän sairauden takia. Vaikka en nyt Roihulle olisi edes taloudellisesti päässyt, niin jään paitsi asioista myös täällä.

Olen miettinyt miksi olen nyt niin kovasti ollut rakastunut tähän maahan taas. Tai ei se mihinkään ole kadonnut, ikinä, mutta tunne vain kasvaa. Toimiston lähikadun kaktukset. Kanneton sadevesikaivo toimistokadun kulmauksessa, jota pitää muistaa varoa. Ne ihmiset, jotka ovat ottaneet minut elämäänsä mukaan. Eihän heidän ole ollut pakko, ovat silti ottaneet. Tämä tuuli, joka saa nenäontelot ärtymään ja vuotamaan. Alkanut kevät, lämmenneet yöt, tuleva lila jakarandakausi, kevät, joka on kuin Suomen elokuu. Rakkaus. Suomessa en siitä uskaltanut nauttia, kun en olisi jaksanut edessä olevaa talvea, mutta täällä se tietää kesää.

Ehkä se on se, että mieli on tajunnut, että tämä tosiaan on mun koti ja mulla on oikeus rakastaa sitä. Eikä kukaan ole sitä viemässä multa pois.

Niin. Pääsin pois tunnepumpulista, nyt on kevätflunssapumpuli ja tänään taas apeampi mieli (ikävän takia) kuin eilen, mutta olen silti kunnossa.