Hiljaa

Istun lattialla risti-istunnassa. Läppäri makaa ylösalaisin käännetyn ämpärin päällä, vasemmalla puolella on kaiuttimet. Kolme palaa kotiteatterista, riittää. Vieressä lattialla on myös purkkarasia ja mehupullo, johon sekoitan passionmehua tiivisteestä. Oikealla puolella on jakkara, jonka päällä lojuu modeemi. Lattialla on kirjeenvaihtovihko ja korttivihko, niillä pysyn kärryillä mitä tapahtuu postiosastolla.

Takavasemmalla on ulko-ovi ja ikkuna, jossa samanlainen oranssisävyinen verho kuin makuuhuoneessa. Aurinko paistaa siihen nyt ja luo hämyisän oranssin tunnelman. Kaiuttimista kuuluu Ulla Pirttijärven saamenkielistä laulua. Sopii hyvin tänne auringon maahankin.

Varpaita paleltaa, lattia on kylmä. Tekisi mieli mennä vähäksi aikaa rappusille istumaan ja lämmittelemään. Mutta olo ei anna periksi. Se on kovin levoton, päässä pyörii tuhat ajatusta, jotka haluavat olla esillä. Kirjoita kirje (mutta kelle, ei tässä olossa voi kellekään! Vai voiko?), pelaa kännykällä (joo, aivot jumiin), söiskö jotain, ei voi ei voi maha on jo muutenkin niin turvoksissa. Miksi toisen puhelin whatsapp nyt tökkii, miksi en saa ladattua uutta päivitystä. Muutkin ovat valittaneet, ettei se toimi. Odotellaan.

Tuo oranssi valo suorastaan huutaa kutsunsa. Pitää vastata!

Tämä!

Lämpö

Aiempi kutsuhuuto.

Tekemistä. Helmiä. Rannekoruja.

Pumpulinen matka.

Kotimäki.

Etanalle töitä! Postietanalle.

Ehdin saada auringosta tämän päivän viimeiset lämmöt ja varpaat ovat sulaneet. Mieli alkaa rauhoittua, Ulla Pirttijärvestä Rinneradioon.