Ihan kelpo talvipäivä.

Päivän ylin 23 C (Real Feel 27 C)
Yön alin 8 C (Real Feel 6 C)
Nyt 22 C ja siltä tuntuukin.

Aurinko nousi 6:23
Aurinko laskee 17:28

Tänään on jotain torstain ja perjantain välimaastosta. Torstai oli huono päivä. Kunnes päädyin huonoon ratkaisuun, kun en enää jaksanut, mutta se auttoi kuitenkin sen verran, että perjantaina pääsin kaupunkiin asti.

Piti mennä Musasalle, mutta lähdin kuitenkin niin myöhään liikkeelle, että kun piti valita jäädäkö seitsemännellä vai kuudennella kadulla, jäin kuudennella. Kävelin Musasapaperi-kansioni kanssa vastakkaiseen suuntaan toimistolle ja jäin sinne jumiin. Oli aika paljon asiaa viikolta kertynyt, pitkästä aikaa tuntui hyvältä puhua ne ulos, kuulla vähän mitä oman navan ulkopuolella tapahtuu. Olisihan tuota pitäätehdä-asiaakin ollut, mutta kun tällä hetkellä ei ensinnäkään ollut käteistä edes kahta dollaria toisen asian hoitamiseen ja toiseksi, ei se mitään tällä hetkellä muuttaisi, niin jätin tekemättä. Ne eivät onneksi tekemättäjätettyinä lisää ahdistustakaan, parempi niin.

Ja näinpä autoanikin! Wau. Tai siis. Siitä oli ollut bensapumppu hajalla, mikä vain lisäsi käsitystäni siitä, että edellinen kuski ei ollut viitsinyt välittää autosta, miksi olisi, kun ei ollut hänen. Samaan linjaan siis tämän edellisen kuskin, eli niinsanotun aviopuolisoni kanssa. Bensapumppu ei välttämättä tykkää siitä, että tankkiin lisätään vain litra pari kerrallaan ja ajellaan käytännössä tyhjillä koko ajan. Tämän korjaamiseen ei kuitenkaan mennyt niin paljon rahaa, etteikö edellisellä kuskilla olisi teoriassa pitänyt olla siihen mahdollisuus, mutta asia meni sen sortin jänkkäämiseksi, että hermostuin ja blokkasin koko kuskin keskustelusta. Onneksi uusi kuski sai auton haettua ja korjattua, oli sitä kuulemma aika lailla joutunut pesemään ja vieläkin olisi pestävää, mutta muuten oli aika lailla samassa kunnossa kuin lähtiessä, toinen takaovi ei edelleen toimi, se on sähköovi, eikä aukea "jostain syystä", kuskin puoleinen ikkuna ei toimi, sekä kaikki samat naarmut siellä olivat, niitä ei ollut tullut lisää. Vain se lommo, jonka vanha kuski teki kun vei auton pihasta ensimmäisellä kerralla.

Autoasia on nyt siis ahdistamattomassa tilassa, uusi kuski sanoi, että haluaa käyttää viikonlopun sen puunaamiseen (on muuten autokorjaaja, sekä rengaskorjaaja, että siinä mielessä luotto häneen on hitusen korkeampi, plus muutenkin olen tuntenut tämän nuoren kaverin jo jonkun aikaa) ja aloittaa sitten maanantaina. Siitä viikon päästä sitten ensimmäinen tilitys, mikä tulee todellakin tarpeeseen, sillä se käteinen vain vähenee pankeista.

Kirjoittelin vähän kirjettä, otin asiakkaille muutamia kopioita, söin tarjotun lounaan ja lähdin sitten kohti bussia. Kiemurtelin muutaman pankin kautta, mutta ihan turhaa oli se, postissakaan ei ollut vielä korttipäätettä (no se olisi jo palkitsemisen arvoista toiveikkuutta, miten se nyt olisi onnistunut parissa päivässä? Hah, ei mitenkään). Edellinen bussi lähti juuri nokan edestä, häntä ei näkynyt tälläkään kertaa, uusi bussi tuli lähes samantien ja täyttyi muutamassa minuutissa. Kotimatkalla typosin whatsapp-viestejä, kuuntelin musiikkia, kävin ostamassa kaupasta hedelmiä ja tulin kotiin sopivasti kuumissani hiustenpesua ajatellen. En pese niitä kuin kerran viikossa, osin tästä koleudesta johtuen, osin siitä, että ne ovat siihen tottuneet, ennen väli oli jopa pidempi. Tästä viikosta en kuitenkaan enää tingi.

Loppuillan istuin sitten tietysti kylmissäni tässä koneen vieressä, lämmitin vähän ruokaa uunissa (sähköt katkesivat muistaakseni vain kerran), söin valkosipulipatonkia, jumituin liikaa nettiin, kunnes jumituin liikaa ilmalöhötuolini syvyyksiin kännykän pasianssipelin lumoihin. Sitten kello olikin yllättäen yksi yöllä. Päivä meni siis yllättäen suht kivuttomasti, plussaa siitä. Aktiivisesti koitettu vähentää ahdistuksenaiheita, nautittu siitä, että on päästy neljän seinän sisältä tuonne ulos palmujen ja auringon hymyilyttävään syleilyyn, vähän parannettu maailmaa puhuen, todettu samojen monttujen ja kolojen olevan edelleen paikoillaan kaupungin kaduilla, vaihdettu sanoja muutaman puolitutun kanssa matkan varrella, osuttu sopivasti iltapäiväruuhkaan kaupungilta lähtiessä, naureskeltu ja vähän huvittuneena hymistelty kombikuskille, joka luuli voittaneensa tekemällä oman kaistan, mutta päätyi kuitenkin samaan paikkaan jonossa, ellei jopa kauemmaksi. Aina kannattaa lähteä ulos, vieläkun saisi kroppansakin ymmärtämään sen.

Tänään heräsin naapurin tytön koputteluun, Ropa kysyi voinko päivittää hänen whatsappinsa. Päivitin, tuli siinä samalla luotua hänelle sähköpostikin, kun se helpotti Playstore-hommia. Tuplailahdus siis, kun vein puhelimen takaisin Ropalle, joka puhdisti sugar beans tyttöjen kanssa. Luuttusin lattiat, tein hedelmäsalaattia aamupalaksi, en jumittunut niin pahasti nettiin, eivätkä kännykän "turvapelitkään" jumittaneet liian pahasti. Siitä todistuksena se, että istun tässä tätä päivittämässä! Olohuone on loistavan oranssi laskevan auringon valosta (aurinko kiertää juuri oikein tämän kodin, aamulla paistaa makuuhuoneeseen, illalla olohuoneeseen, tekee tästä asunnosta luopumisen vielä vaikeammaksi), auringolla lataantuva lamppu vilkuttelee, että hyvin riittää vielä aurinkoa, asunto on tuulettunut hyvin kaikkien ikkunoiden ollessa auki.

Huomenna minut puhuttiin lähtemään kirkkoon pitkästä aikaa. Toivottavasti jaksan! Ainakin kirkkorakennus on ihanan pirteä ja pihalla kasvaa muutama pieni palmu.

Veljeni kunniaksi täytyy sanoa, että hän selvisi tästä suoli- ja lehmän mahalaukku-annoksesta suuremmitta henkisittä vaurioitta peräti kahdesti!