Ilta.

Katson leffaa. The Great Gatsby. Hyvä leffa. Mutta, miehellä on tyttöystävä, ollut vuosia, mutta entä kun vaimon entinen heila tulee maisemiin ja vanha tarina saa uusia lukuja. Miksi se on sitten paljon vakavampaa kuin miehen tyttöystävä? Niin se on täälläkin. Miehet ramppaavat tyttöystävissä lähes järjestään kaikki, mutta ootapa jos vaimolla on jonkin sortin suhde toiseen mieheen, niin maalma kaatuu ympäri ja joskus päädytään oikeuteen, joskus vielä pahempaan. Miksi miksi miksi? Miksi tämä kaksinaismoralismi? Tai niin. Tiedänhän minä. Onhan täällä polygamia, lapsiavioliitot ja jalkavaimot vielä laissa sallittuja. Ei se niin vain katoa, vaikka kuinka yritettäisiin länsimaalaistua. Vanhat tavat ovat sitkeässä.

Ahdistus on ollut lievää ja nyt onkin aika turhaantua. Kiukkuan ja raivoan ahdistukselleni, kun se sulkee minut kotiin, eikä päästä tekemään asioita joita haluaisin. Illalla voin paremmin, mietin, että mikä ihme estää minua lähtemästä kaupunkiin päivällä, eihän se ole kuin kävely bussille jne. Tulee aamu. Yhtäkkiä väsyttää, pelottaa jokin, matka tuntuu rakettimatkalta kuuhun. Kauas siis. Miksi en voi olla ihminen, joka lähtee aamulla töihin tms, jaksaa koko päivän, jatkaa ehkä illalla harrastuksissa, tulee kotiin, syö, nukkuu ja lähtee edelleen yhtä energisenä suorittamaan uutta päivää. Tai ei tarvitse edes suorittaa, vaan elää.Ähh.

Tuntuu, että monet ihmiset, jotka eivät ymmärrä ahdistusta tai muita pelkoja, pitävät laiskana. En tiennyt valitsevani pahan masennuksen vuonna 2000. Se oli alkanut jo itseasiassa vuosia aiemmin, mutta en sitä tunnistanut. Enkä todellakaan halunnut masennusta! En halunnut olla niin väsynyt, etten jaksanut edes kääntyä sängyssä. Tai valvoa monta yötä putkeen kun ainoa toive oli vain saada nukkua, että unohtaisia kaiken. Taistella itsensä kanssa jopa kauppaan menosta. Kauppaan, joka oli tien toisella puolen. Ei, en todellakaan halunnut tällaista vaikeutta elämääni. Haluaisin auttaa, saada iloa työstä, olla ottamatta paineita rästihommista, ylipäänsäkin tulevista asioista.

Olotila aaltoilee koko päivän. Ahdistus tulee, käsken sen mennä pois. Hetken on rauhallista. Ajatukset jatkavat etenemistään ja pyörimistään. Kohta tulee uusi ahdistus. Käsken sen pois. Tätä koko päivä. Se väsyttää niin kovin. En haluaisi taistella itseäni vastaan. Eikä se helpota, vaikka joka ikinen kerta ulos lähtiessä olo paranee, eikä mitään ylitsepääsemätöntä tapahdu. Miksi, oi miksi, mun pitää silti joka kerta taistella siitä? Argh, en halua enää! Turhaudun! Kiukustun! Haluan päästä ulos elämään!

Siivoan, tiskaan, pyykkään, pidän kodin siistinä. Se rauhoittaa, mutta ei päästä vielä ulos. Mutta kotiympäristö on sentään järjestyksessä. Istun tuijottamassa facebookkia, mutta päässä pyörii ajatukset, entä jos kirjoittaisikin kirjettä, joo! Eikun ei sittenkään. Tai kortteja! Ei, ei sittenkään. Villasukka on kesken, entäs jos sen tekisi loppuun. Ei, silloin on liikaa tilaa muille ajatukselle, kirjoittaessa tai lukiessa ne eivät niin karkaa. Ne kuitenkin pyörivät siellä, enkä saa niitä hiljaisiksi. Mistä löytyisi off-nappi? Onko joku löytänyt? Etsintäkuulutan!

Hedelmät on loppu. Käteinen on loppu. Tappelen autokuskini kanssa, joka on hajottanut auton, kertonut asioista jälkikäteen, tehnyt muita korjauksia näyttämättä niitä ensin minulle, ottanut vain rahat välistä. Tai lähettänyt kuvan vanhasta tapahtumasta, eikä tuonut autoa näytille pyynnöstä huolimatta. Nyt se ei käynnisty. Mulla ei ole rahaa korjata. Eikä kuulemma kuskillakaan, vaikka auton olisi pitänyt olla ajossa sen 5 päivää ennen hajoamista, mihin ne rahat ovat kadonneet? Tai miksi veljen häistä ilmoitetaan jälkikäteen? Olisin voinut antaa toiselle kuskille ajettavaksi? Miten musta tuntuu, että tässä ei oo nyt kaikki ihan kohdillaan? Miksi päädyn kierrättämään samaa tarinaa edestakaisin ja aina kuski ymmärtää väärin. Etten muka ole ymmärtänyt auton olevan hajalla, naapurin autonkorjaajien olevan kiireisiä (ai kolmatta viikkoa jo??) ja että hän ei voinut ajaa, kun oli veljen häissä. Voi aaaarghh. (No tämä se oli, joka halusi päästä ulos. Ei tämän asian ulospurskautus taida silti viedä ajatusta kokonaan pois.)

Ahdistaa taas suunnattomasti se pakko kaupungille menosta. Rahaa ei vain löydä muualta, eikä välttämättä sieltäkään.

Voin silti paremmin täällä. Koti. Omat ihmiset täällä. Ja ystävät Suomessa kirjeiden ja sähköisten välineiden tavoitettavissa. Mitenkähän huonosti mun asiat olisivat Suomessa, jossa ei välttämättä saa tarpeeksi valoa ja aurinkoa? Hautautuisin taas jonnekin ja näyttäisin nokkaani vain kauppareissulla. Kun ensin olisin tapellut ehkä päiviäkin siitä.

Eikä suurin osa ymmärrä tätä taistelua. He ajattelevat, että no menis vaan. Niin.

Taisteluväsymystä. Eikä tästä taida kukaan saada mitään selkoa, sekavaa selostusta. Äh.

Neuloin tänään vähän.

Väritinkin kerran.

Edit. Meinasi unohtua.

Päivän ylin 21 C (Real Feel 23C)

Yön alin 9 C (Real Feel 8 C)

Pilvistä. Nyt klo 23:05 13 C (Real Feel 11)

Aurinko nousi 6:21

Aurinko laski 17:27