Unirytmi katollaan.

En oikein osaa kertoa olostani. Koko ajan puristaa jostain, että pitäis olla tekemässä jotain hyödyllisempää kuin netissä jumittaminen, kirjoittaminen tms. Ja kaiken lisäksi unirytmi on ihan katollaan. Huomenna pitäisi lähteä taas toimistolle naapurien kyydissä ja lähtö on seitsemän jälkeen aamulla. Tänä aamuna sain unta siihen aikaan. Iso huoh. Ja ahdistuksen takia ei sen kääntäminenkään tahdo onnistua. No, koitan luottaa siihen, että tämäkin on vain vaihe ja kyllä se tästä jossain vaiheessa helpottaa.

Musasalla tosiaan jonottelin tiistaina, enkä siitä ole sen kummempaa saanut edes kirjoitettua. Olin siellä nelisen tuntia, mutta en ehtinyt juuri odotushuoneessa istuskella, kun tapasin sekä lakimiestä, että ns. konsulttia. (Samaa kuin edellisellä kerralla.) En olisi osannut päättää taaskaan, että miten tässä nyt edetä, vaikka tää koko homma on selkeä syy pahentuneelle ahdistukselle. Muttakun sen ahdistus sanoo, että jumita kotona, nuku päivällä, äläkä osaa päättää edes kaupassa mistään mitään, niin milläs sitten näitä isoja asioita. Jokatapauksessa. Nyt on TAAS hakemus oikeudenkäyntiä varten. Tällä kertaa ns. peace/protection order, jonka äärimmäisin muoto on lähestymiskielto kaikkinensa, lievin muoto määräys siitä, että mies (joo, yleensäkin aina mies, kumma juttu) ei saa viedä talosta omaisuutta, eikä käyttäytyä aggressiivisesti. Tämä on olemassa tuossa seinänkin takana ja tuntuu muutenkin olevan yleinen täällä. Tai ehkä se vaan tuntuu siltä, kun oikeustalolla on aina ihan tupaten täyttä mm. huoltajuusoikeudenkäyntien ja näiden kohdalla. Noh, omalla kohdalla ajattelin tuon olevan tarpeen, sillä kun lopulta pääsen siihen eron järkkäämiseen, en luota tuon käyttäytymiseen pennin vertaa. Kolmas oikeudenkäynti siis tälle vuodelle. Ja ehkä neljäskin sitten. Huoh.

Tiistaina sain myös ostettua postimerkkejä ja kimpaannuin siellä ja sain siitä ahdistuskohtauksen. Tietysti. Mutta se viereisen kopin nainen ei todellakaan puhunut asiallisesti, niin karkasi itseltäkin. (Miksi siitä pitää itseään ruoskia, eikö se nyt ole inhimillistä, että näin joskus käy? Ei siihen pitäisi maailma kaatua ja ahdistus iskeä.) Pyysin kyllä sitten anteeksi (mitä?), mutta toiselta osapuolelta ei kuulunut mitään. Huoh. Noh. Siinä sitten vielä itseäni ruoskiessa postilta kohti kampaamoa kävellessä kuulin kuulokkeiden läpi, kun ohikulkeva pikkulapsi kommentoi murungu. (Valkoihoinen, vähän ristiriitainen kommentti, kun osa ei sillä tarkoita mitään sen kummempaa, itse en siitä pidä. Murungu tarkoittaa oikeastaan englantilaista, chirungu on englannin kieli, mutta yhtä kaikki yleisnimitys valkoihoiselle täällä. Tässä lapsen tapauksessa termin on tietysti opettanut vanhemmat, joille pallon heitänkin. En minäkään kutsu mustia sanalla muphoyi (en ole ihan varma oikeinkirjoituksesta nyt), koska se nähtäisiin halventavana. Ymmärrän kyllä murungu-sanan käytön, mutta koitan pyrkiä omalla tavallani kertomaan, että se ei tunnu kivalta. Yritänkin sanoa, että handisi murungu, ndiri munhu. (En ole murungu, olen ihminen). Uri munhu, ndiri munhu. (Sinä olet ihminen, minä olen ihminen.) Handisika? (En taaskaan varma oikein kirjoituksesta, mutta siis eikö niin? (No nyt karkasi tuo sulku käsistä ja oon ehkä jo selittänytkin asiasta jotain aiemmin.)) Noh, mun automaattireaktio oli tietysti iwe (sinä, joka siis on ihan yleinen, iwe, kun haluaa herättää huomion, iwe, kun haluaa kommentoida, että toinen teki jotain hassua, iwe, kun haluaa moittia jne. Ei oikein toimi suomeksi samalla lailla, sinä! Hih. ), vaikka en sen enempää tässä tilanteessa jäänyt mitään selittämään. Reaktio vain karkasi samantien. Juttelin asiasta kuitenkin sitten sen samaan suuntaan kävelevän miehen kanssa, joka ymmärsi täysin kommenttini ja tuntui muutenkin tosi mukavalta ja sai olon paranemaan postiepisodin jälkeen. Melkein jo teki mieli tällä kertaa itse pyytää puhelinnumeroa, kun yleensä se on aina toistepäin. Hah.

Ja toistepäin puhelinnumerosta pyytämisestä tuli mieleen, kun toimistolta lähtiessä postia kohti kävellessä törmäsin heti ensimmäisen kadun kohdalla mieheen, joka olisi kovasti halunnut olla ystäväni, ja vaati puhelinnumeroa, kunnes, kun kerroin olevani naimisissa, olikin yhtäkkiä hyvin anteeksipyytelevä ja toivotteli hyvää päivänjatkoa jne. Olin tässä vaiheessa ylittämässä katua, joka, vaikka onkin kapea sivukatu, on vilkkaasti liikennöity, koska tulee bussiasemalta ja kombit nyt vain ajavat täällä täysin päättömästi, ja täällä nyt on oikeasti muutenkin oltava tosi tarkkana autojen suhteen, jalankulkijat väistävät, aina. Tarkistin siis, että  autoja ei tule, huomasin, että yksi pikkuauto oli tulossa, mutta ehtisin hyvin yli. Lähdin ylittämään ja humps, seuraavassa hetkessä olinkin kyljelläni keskellä katua. Tipahdin sinne pehmeästi, mutta jotenkin hassuun asentoon, että ylöspääseminen oli hidasta. Onneksi tuo mainittu auto oli tosiaan pikkuauto, eikä kombi, kombi olisi varmaan ajanut ylitse tajuamatta, että en ehkä ihan sekunnissa pysty hyppäämään alta pois, tuo auto onneksi pysähtyi. Ylöspäästyäni kiitin peukkua näyttämällä ja pyyhkiessäni tiepölyä housuista sain pyyhkiä samalla pois nolostumista. Niin yleistä. Valkonaama nurin, hihihih. (No, tähän kommentiksi, että tähän mennessä en ole nähnyt kuin ehkä kahden käden sormien verran valkoisia kävelemässä tuolla, että olenhan mä vähän harvinaisuus.) Yhtäkaikki, kukaan ei nauranut, eikä kukaan edes tuijottanut. Turha episodi.

Ja niin! Tämän ja postikimpaantumisen paikkasi tuo aiemminmainittu mieshenkilö, sekä se, että toimiston lähikampaamosta yksi kampaaja oli aiemmin pyytänyt mua auttamaan häntä oppimaan käsittelemään suoria hiuksia! Näissä suorissa ja paikallisten erittäin kiharissa hiuksissa on itsestäänselvästi tietysti eroja ja lupasin auttaa häntä asiassa. Toisihan suorien hiusten käsittelytaito hänelle mahdollisesti lisää asiakkaita. Sainkin ihanan hiustenpesun hieronnalla kampaamon mukavalta kuurolta tytöltä, jonka jälkeen suorien hiusten treenaaja kaivoi esiin hiustenkuivaajan ja harjan ja kävi käsiksi. Tuo kuuro tyttö oli kuitenkin ihan mestari asiassa ja hoitikin hiusten kuivauksen suurimmalti osalti. (Paitsi että puhallus oli niin kuuma, että meinasi todella polttaa päänahkaa, lisäksi annoin palautetta siitä, että, vaikka hiukseni ovatkin vahvat ja kestävät, niin jos heillä vain olisi jotain lämpösuojaa, niin jatkossa sitä. Eihän se näin satunnaisesti haittaa, edellisestä kerrasta taitaa olla kuutisen vuotta. Heh.) Kuulemma saisin tulla sinne hiustenpesuun niin usein kuin haluan! Mikä olisi parempaa näin talvella, kun ei tuo kylmä suihku oikein houkuta hiustenpesuun, vaikka pesenkin vain n. kerran viikossa. Lähdin kampaamosta pää kevyenä ja muutenkin leijuvana. Ja huomenna siis uudestaan. Jos edes kerran tai pari viikossa koittaisi elää ihmisten aikaan. 

Sitäpaitsi huomenna on taas autokuskin rahojentilityspäivä, luulisi sen motivoivan, vaikka päivä menisikin puolikoomassa. 

Vaikka OneDrive ei edelleenkään toimi (yritin googlata, mutta mitään järkevää en löytänyt, varsinkin kun se on kyllä toiminut näillä mun koneen selaimilla, yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta. En vain viitsikykenehalua päivittää tätä linuxia nyt, enkä sen ohjelmia..), niin muutama kuva toista puhelinta apuna käyttäen olisi tarjolla. Siirsin ne whatsappilla ja datakaapelilla. Lumia ei halua toimia linuxin kanssa, joten sen kanssa datakaapelilla leikkiminen on turhaa. 

Sitruuna-appelsiini-kanelimuffinsseja, auringonlasku (taas! Eilinen tällä kertaa) ja uusin käsityöviritys, joka on äärettömän helppo ja jonka lopputuloksen paljastan seuraavalla kerralla. Ei ihan sitä mitä kuvasta luulisi. Seuraavaan kertaan siis! 

Edit. Meinas unohtua

Päivän ylin: 20 C (Real Feel 23 C, oliko? Tuuli niin koleasti, että huhhuh)
Yön alin 5 C (RF 6 C)
Nyt 13 C (RF11 C)
Aurinko nousi 6:27
Aurinko laski 17:31
Ilmanpaine 102.9 KP
Tuulennopeus 13 kmh NE
Kosteus 58%
Näkyvyys 16 km
Cloud cover 13%
UV Index low (ihanko totta, yöllä. :D)